Syksy 1991 – kevät 1992. Aivan kotikuntani Kangasalan kirkonkylän kupeessa, mystisen Ukkijärven rannalla sijaitsi 1990-luvun alussa suuri ja rapistunut talo. Moni tiesi sen joskus olleen maankuulu täysihoitola. Toimintansa vuonna 1986 lopettaneen Kangasalan Lepokodin kulta-aika tuntui kuitenkin jääneen kauas vuosikymmenten taakse eikä rakennuksen tulevaisuuskaan näyttänyt kovin lupaavalta.
Silloin Lepokodilla asui vielä kaksi sen entistä emäntää. Sisarukset Olla Adler-Tyrkkö (1905–1996) ja Kyllikki Kärkkäinen (1909–2001), joiden perhe oli pyörittänyt täysihoitolaa vuodesta 1912 alkaen.
Usein koulun jälkeen odotin bussia Lepokodin vieressä olevalla pysäkillä ja mietiskelin, mitä tuon suoraan sanoen aika aavemaiselta näyttävän rakennuksen sisällä mahtoi olla. Pian minulle tarjoutuikin tilaisuus päästä näkemään se omin silmin, kun entinen musiikinopettajani ja monissa hankkeissa aktiivisesti toimiva puuhamies Heikki Mäenpää ehdotti Lyhtypirtin Viestille Lepokoti-erikoisnumeron tekemistä. Innostuin asiasta melkein julkkishaastatteluitakin enemmän.
Eräänä syyskuisena iltana 1991 Heikki vei minut ensi kertaa Lepokodille ja esitteli minut Lepokodin tädeille. Oli kuin olisin yhdellä oven aukaisulla siirtynyt 1900-luvun alkuun. Vuonna 1910 nykyisille sijoilleen siirretty rakennus ei juurikaan ollut muuttunut edes sisustukseltaan. Palavien uunien savuinen tuoksu leijaili käytävillä ja tuuli ulvoi nurkissa. Yhdessä yläkerran huoneessa tuolloin jo reippaasti yli 80-vuotiaat emännät katselivat televisiota ja toivottivat minut tervetulleeksi.
Tiesin, että Lepokoti oli suuressa vaarassa. Sen kunnostamiseen Ollalla ja Kyllillä ei ollut varaa, ja Kangasalan kunta oli kaavoittanut talon tilalle asuntoalueen. Pelkkä ajatus raivaustraktoreista puskemassa historiallisesti arvokasta rakennusta maan tasalle oli kauhistuttava. Näin niistä jopa painajaisia.
Ensi kertaa omaa lehteä tehdessäni tiesin, että työlläni voisi olla joku tarkoitus. Tekisin komean erikoisnumeron, joka kävisi kaupaksi ja samalla tärkeä asia saisi huomiota.
Seuraavalla viikolla koulun jälkeen pakkasin nauhurini reppuun, poimin ojanpientareelta osmankäämän tuliaisiksi ja poljin pyörällä Lepokodille tätejä haastattelemaan. Tunnin mittaisesta haastattelusta kertyi runsaasti tietoa 12-sivuisen erikoisnumeroni pohjaksi. Lepokodin valokuva-albumista löytyi paljon kuvia talossa vierailleista merkkihenkilöistä.
Vaikka kyseessä oli ikään kuin tilaustyö, sain vapaat kädet lehden toimittamiseen. Jäljen piti kuitenkin olla parempaa kuin normaali-LPV:ssä, jota tein kirjoituskoneella ja välillä vapaalla kädelläkin tuherrellen. Naapurini Jouko Saine järjesti minulle tietokoneen, jolla kirjoittaisin tekstiä (myöhemmin se taitettiin printtaa-leikkaa-liimaa-menetelmällä). Kangasalan Lehtipaino lupasi rasteroida valokuvat, jotta monistusjälki olisi mahdollisimman hyvä. Kaikki tämä vei Lyhtypirtin Viestin ison askeleen kehittyneemmän lehden suuntaan.
En salannut puolueellisuuttani – toin mielipiteeni Lepokodin puolesta selvästi esiin. Talon puolesta alettiin kerätä myös adressia, joten minäkin kiersin Kangasalla ja vähän muuallakin ovelta ovella nimiä pyytämässä.
Vaahtoamiseni huomattiin myös Aamulehdessä, jossa päätoimittaja Raimo Seppälä siteerasi Lepokoti-numeroa pääkirjoitussivulla.
Lepokodin historia saa pään pyörälle. Loisteliaimmat vuotensa täysihoitola eli kauan ennen etelänmatkoja. Kangasala kauniine harjumaisemineen veti puoleensa monenlaisia matkailijoita. Lepokodilta sai yösijan myös moni ohikulkija.
Sibeliuksen pariskunta vieraili talossa jo alkuaikoina, vuonna 1912. Valkoinen kenraali Mannerheim yöpyi siellä vuonna 1918 suunnitellessaan Tampereen valloitusta.
Erityisesti kulttuuriväki viihtyi Lepokodilla; lukemattomat näyttelijät, kirjailijat ja muut taiteilijat viettivät siellä kesälomiaan tai vetäytyivät talon rauhaan työskentelemään. Kirjailija Jalmari Finne asui talossa pitkään ja hänellä oli siellä oma huoneensa. Pentti Saarikoski ja Eeva-Liisa Manner kirjoittivat jonkin aikaa omissa huoneissaan. Kuunnelma Kultaiset vaunut äänitettiin Lepokodissa, ja siellä yöpyivät myös ohjaaja Jack Witikka kuvausryhmineen tehdessään elokuvaa Mä oksalla ylimmällä.
Olla Adler-Tyrkkö avioitui kirjailija Jukka Tyrkön, toimittaja Maarit Tyrkön isän kanssa. Ollan ja Jukan asuinhuoneet on lähes lattiasta kattoon vuorattu kirjoilla. Kolmas Adlerin sisaruksista, lausuntataiteilija Martta Aarnikotka oli itsekin valovoimainen kulttuuripersoona. Hän kuoli jo vuonna 1978.
Lisää historiasta voi lukea Lepokodin omilta sivuilta.
Lepokodilla vierailin ensivisiittini jälkeen säännöllisesti viikon tai parin välein. Koulun jälkeen kävin kuuntelemassa tätien tarinoita, ja yhtä paljon he olivat kiinnostuneita minun tekemisistäni. Samalla sain näppärästi syötyä välipalani: Ollalla ja Kyllillä oli tapana tarjota minulle pannukahvia, jonka kyllästin sokerilla ja lorautin päälle napanderin verran kuohukermaa. Kahvin kanssa oli aina myös tuoretta pullaa, jonka päälle tädit neuvoivat sipaisemaan reilusti meijerivoita. Noudatin neuvoa, mutta sittemmin olen opetellut tavasta eroon.
Toukokuussa 1992 istuimme taas kahvittelemassa, ja Olla avasi radion. Maakuntauutisten aiheena oli Kangasalan Lepokoti, jonka kunta oli päättänyt kaikesta huolimatta säilyttää. Ollan ja Kyllin silmissä kimalsivat kyyneleet.
Minäkin sain omasta työstäni kiitoksen. Viikkoa myöhemmin ilmoitettiin, että kangasalalainen Kesäpäivän kulttuuriyhdistys palkitsisi minut Kangasalan Kulttuurinuori -stipendillä.
Nykyään Kangasalan Lepokoti irtaimistoineen on säätiöity ja sen tulevaisuus turvattu. Omat vanhempani ovat olleet aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Toiminta talossa on vireää ja talon historiaa vaalitaan huolellisesti, ovet ovat auki monenlaiselle tilaisuudelle ja tarkoitukselle.
Yksi iso muutos on kuitenkin tapahtunut: 1990-luvun alussa Kummeli-ryhmä kuvasi Lepokodilla sketsiä Murtovarkaat sekä elokuvaa Kummeli Stories. Molemmissa talo oli varsinainen kummituslinna. Entisöintiprojektin jälkeen olemus muuttui, ja Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri -elokuvassa Lepokoti saikin jo näytellä varsin hienostunutta sairaalaa.
Käykääpä kurkkaamassa, kun Kangasalla pyöritte – vaikka sitten kesäaikaan Kangasalan Kädentaitajien puodissa!
LPV 61, 6/1992
Hei.
Löysin vanhan valokuvan jonka takana lukee painettuna Leppojan täysihoitola Kangasala.
Minulla on sellainen muistikuva että olen ollut vieraana siellä Äitini kanssa joskus 1960 luvun alussa,olen silloin ollut ehkä jotain 3-6ikäinen en ole ihan varma?Itse en muista tuota käyntiä sen muistan että siitä käynnistä puhuttiin.
Nyt minua kiinnostaakin tietää löytyykö mahdollisesti vielä siltä ajalta vieras kirjoja? Josta voisi näkyä meidän vierailu lepokodissa.
Varaus oli varmaan tehty minun äidin nimellä.
Kyllä niitä vieraskirjoja on ainakin joiltakin aikakausilta olemassa. Minäpä kysäisen.