Otsikon esittämään kysymykseen on tietenkin vain yksi vastaus: tietenkin saa. Oikeastaan pitäisikin viihtyä. Sellainen nimittäin saattaisi hyödyttää sekä aikuista että lasta.
Viime aikoina on ollut paljon signaaleja sekä lasten että aikuisten lukutaidon heikentymisestä. Tiedetään, että säännölliset lukuhetket lasten kanssa lisäävät todennäköisyyttä myöhempäänkin lukuinnostukseen ja ne saattavat tulla jopa elämäntavaksi. Pahimmillaan lapsi ei löydä kirjojen pariin lainkaan, jos aikuiset eivät häntä siihen innosta. Kirjojen lukeminen ja lukutaito ylipäänsä ovat iso apu elämässä pärjäämiseen.
Olisiko siis syytä innostaa ensin aikuiset lastenkirjojen pariin, jotta heidän intonsa voisi tarttua lapsiin?
Monesta vanhemmalle kuuluvasta velvollisuudesta olen mennyt yli aidan matalimmasta kohdasta, mutta kuopukseni kanssa otin ainakin lukuhetket vakavasti. Lähes vauvasta noin kahdeksanvuotiaaksi asti iltasadun lukeminen kuului jokailtaisiin rutiineihin – usein pitkän kaavan kautta.
Lasten kirjahylly pursusi monenlaisia teoksia – ostettuja ja lahjaksi saatuja – ja lisäksi käytimme kirjastoa ahkerasti. Myös itse löysin nopeasti omat suosikkini ja vastaavasti inhokkini.
Oli suorastaan käsittämätöntä, millaista tuubaa lastenkirjallisuuden nimissä julkaistiin. Teeveestä tutuista hahmoista oli kyhätty kustannustehokkaita lipareita runsaalla kuvituksella (kuvakaappauksia tv-sarjasta?) ja muutaman rivin kuvateksteillä, jotka oli todennäköisesti käännetty alkuperäiskielestä Google Kääntäjällä ja jätetty kokonaan oikolukematta. Luonnollisesti nämä kirjat olivat juuri niitä hittejä, joilla kustantamon lastenkirjaosastoa pyöritettiin, ja rahat tuhlattiin sitten kannattamattomampaan laatukirjallisuuteen.
Lapsethan eivät ole tyhmiä, vaan päinvastoin kaikkein kriittisimpiä lukijoita. Ilokseni huomasin, että ainakin oma tyttäreni valitsi kyllä ensin kirjan telkkarisuosikkinsa perusteella, mutta ei halunnut lukea niitä enää toistamiseen.
Hyllystä löytyi myös kaikkien tuntemia suomalaisia hittikirjoja, jotka sisältönsä ja toteutuksensa puolesta olivat korkeatasoisia, hauskaa ja hyödyllistäkin luettavaa. Jutut naurattivat itseänikin, mutta lukeminen oli toisinaan turhauttavaa. Lukeminen katkesi vähän väliä, sillä lapsi tutki kirjan aukeamia, etsi ja löysi erilaisia yksityiskohtia ja huomautti jokaisesta. Näiden kirjojen parissa vietetty yhteinen aika oli mukavaa, mutta varsinainen lukeminen jäi silti sivuosaan.
Suosikkejani olivat kirjat, joissa oli ehkä kahden kolmasosan verran tekstiä ja juuri sopivasti kuvia. Siksipä en ihmettele laadukkaiden Risto Räppääjien tai Ella-sarjan suosiota, jotka suurin osa suomalaislapsista tuntee. Näiden lisäksi on valtava määrä muita hyviä lukukirjoja kaiken ikäisille lapsille, mutta vain harvat niistä saavat huomiota.
Lehdissä ei juuri julkaista arvioita lastenkirjoista eikä televisiossa kirjallisuudesta puhuta enää ylipäänsä mitään. Homma onkin kääntynyt toisin päin: tekijän tai aiheen pitää olla valmiiksi suurelle yleisölle tuttu ja someseuraajia tuhansittain, jotta teos saa minkäänlaista huomiota.
Kirjabloggarit ja kirjagrammaajat ovat uusi ja nykyään lähes ainoa väylä saada tuntemattomammillekin kirjoille tai kirjailijoille näkyvyyttä. Julkaistavien kirjojen määrä on kuitenkin niin hurja, että somepuolellakin vaatii paljon saada teosta näkyviin.
Palaan vielä otsikon aiheeseen. Olen nyt itse kirjoittanut kaksi lastenkirjaa, Antti Nikusen kuvittamat iltasatukokoelmat Nollis – maailman ainoa nollasarvinen (WSOY 2022) ja Nollis – kallis nokkonen ja muita kertomuksia (WSOY 2024). Nollis-tarinoilla oli alun perin kaksi tarkoitusta. Vähemmän itsekäs syy oli se, että halusin varta vasten kirjoittaa jotain suoraan omille lapsilleni. Ja se itsekkäämpi taas se, että halusin satuja, joita itse tykkäisin ja jaksaisin lapselleni lukea.
hahmo on ilahduttanut kaikenikäisiä lukijoita.
Nolliksen ideana onkin naurattaa myös aikuisia. Ne sisältävät tarkoituksellisesti huumoria, jota vain aikuiset ymmärtävät, mutta se ei silti ole pois lapseltakaan. En ihan uskonut tämän yhdistelmän onnistuvan, mutta kirjojamme lukeneet ovat yllättäen vahvistaneet tämän palautteissaan. Lapset ovat tykänneet Nolliksesta niin paljon, että kirjoja on luettu kannesta kanteen useaan kertaan – eivätkä aikuiset ole pitkään aikaan kyllästyneet. (Monet tosin odottivat Kakkos-Nollista juuri siksi, että eivät enää jaksaneet lukea ykköstä.)
Eikä saduille ole pakko edes nauraa. Nolliksissa on nimittäin myös syvällisempää sanomaa, jonka jokainen saa itse etsiä ja tulkita haluamallaan tavalla. Niin lapsi kuin aikuinenkin.
Tekijöiden signeeraamia Nolliksia voit tilata täältä tai sähköpostilla tuomas.marjamaki(a)elisanet.fi.