Idea tähän blogiini iski oikeastaan jo vuosia sitten, mutta kesti näin kauan tajuta, mikä olisi oikea formaatti kertoa haluamani asiat.
Olen pitkään halunnut palata lapsena tekemäni lehden, Lyhtypirtin Viestin vaiheisiin ja kohtaamisiin haastateltavieni kanssa. Lähes 30 vuotta myöhemmin niitä tarkastelee aivan eri tavoin; miten ansioituneet, koko kansan tuntemat henkilöt suhtautuivat heitä jututtavaan koulupoikaan, millä äänensävyllä he puhuivat, miten vastailivat kysymyksiin, paljastavatko ehkä jotain sellaista jota eivät ammattitoimittajalle kertoisi.
Blogi on paras muoto kertoa vielä yhden kerran Lyhtypirtin Viestin tarina. Netissä tekstillä ei tule raja vastaan, voin käyttää ääntä, kuvia ja jopa joitakin videopätkiä juttujeni tukena.
Kirjoitin lehdestäni omakustannekirjan jo vuonna 1996. Silloin en osannut tarkastella itseäni ulkopuolelta enkä varsinkaan käyttää itseironiaa. Nyt pystyn kuuntelemaan haastattelunauhojakin lähes nolostumatta. Niin tosiaan: lähes kaikki materiaali on yhä tallella ja suurimmaksi osaksi digitoituna.
En aio pelkästään muistella vanhoja. Haluan jakaa kokemuksiani erityisesti kirjoittamisesta, ehkä kertoa tulevista projekteista ja tarkkailla maailmaa omasta vinkkelistäni. Aloitan blogin jännittävässä elämänvaiheessa, jossa olen juuri vaihtanut päivätyöni yrittäjyyteen. Siitäkin riittänee kertomista.
Yritän pitää blogin mieluisana harrastuksena, joka tukee työtäni vapaana kirjoittajana. En aio ottaa paineita sen tekemisestä. Hauskempaa tästä tietenkin tulee, jos blogia lukee joku muukin. Toivotan siis kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi seuraamaan ja keskustelemaan!